Ulkoilua kerrakseen.

1 Jou

Tai niin vois ainakin kuvitella 😀 Siltä se nimittäin tuntui. Olin Satun luona, josta kävelin nyt yöllä takas kotiin, armaassa kaupungissamme kun bussit eivät kulje enää iltayhdeksän jälkeen. Sellainen 7 kilsaa suurimmaksi osaksi paksussa lumessa kahlaten tuntuu muuten ihan kivasti jo jaloissa, tietää ainakin kävelleensä 😀 Lisäksi käytin vielä Lolan pikaisesti ulkona, ja leikittiin vähän aikaa pihalla. Olis pitänyt tajuta ottaa joku lelu tai jotain mukaan, koirapieni niin onnessaan kun on paljon lunta. Uskalsin pitää sitä taas irti kun ketään tai mitään ei näkynyt. Ei siihen tosin olis tarvittu kun yksi vilaus jäniinistä, ja koiran korvista olis tullut joksikin aikaa sellaiset pään sivuilla lerpattavat koristeet…

Ahdistaa.
Tiedän jotain mitä mulla ei pitäis tietää, ja mitä taasen yhdellä toisella ihmisellä pitäis tietää mutta en tiedä voinko ikinä kertoa sitä sille, ja jos voin, niin miten sen teen. Kerrompa tai jätämpä sitten kertomatta niin tuntuu silti pahalta. Olen tietyllä tavalla mennyt sotkeutumaan asiaan joka ei sinänsä minulle kuulu, mutta tein sen täysin epäitsekkäistä syistä. Siitä huolimatta omatunto soimaa, enkä todellakaan tiedä mitä teen. Jos pidän asian kokonaan omana tietonani niin se muistuttaa olemassa olostaan kuitenkin koko ajan, ja jos kerron sen niin erittäin todennäköisesti paljon asioita hajoaa.
Voi apua.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: