Se on kesä ny!

14 touko

Tai olihan se jo pari päivää sitten, mutta viime öisen ukkostelun johdosta julistan täten kesän virallisesti alkaneeksi. Lisäksi kävin tänään paahtavassa helteessä parhaan kaverini kanssa terassilla, ensimmäinen kerta tälle vuodelle. Oli kyllä ihanaa nähdä kaveriakin, asutaan samassa kaupungissa ja nähtiin viimeksi noin pari kuukautta sitten… :/

Päiväni vietin pienimuotoisesti shoppaillen; Kontin myymälässä oli niin supersöpö laukku ettei sitä vaan voinut jättää sinne 😀 Samasta paikasta lähti mukaan myös Luhta-merkkinen urheilutoppi ja punainen kangasvyö. KappAhlin korujen -50%-alennusta tuli myös hyödynnettyä rannekorujen muodossa, H&M:ltä löytyi alerekistä ihana toppi(tai mikälie, ihana se on kuitenkin) ja Anttilasta Skullcandyt. Kotona tein uroteon ja löysin kameran laturin johdon, joten pääsen viimeinkin käyttämään pölyn peittämää kameraakin… Joskaan en usko että kuvailen tänään vielä mitään.

Itsenikin onnistuin jo pienesti polttamaan auringossa, niska, kaulan alue ja käsivarret kihelmöi ja kuumottaa siihen malliin :/ Muistampa (ehkä??) loiskia iholleni aurinkorasvaa seuraavan kerran tuonne paahteeseen lähtiessäni!

Näillä puheilla, oikein mukavaa viikonloppua kaikille! Toivottavasti ilmat ovat suotuisia, älkääkä polttako itseänne kuten minä! 🙂

kuva täältä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: