Oi onnea!

2 Jou

Sisäinen ja ulkoinenkin materialistini kehrää ja hihkuu, sillä sain tänään viimeinkin kotiin sen mitä olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Ei, se ei ole Avonin paketti, se tulee vasta ensi viikolla 😉 Sen sijaan uusi rakkaani, ihanaiseni, läppärini on vihdoin täällä.

Yhteinen alkumme on lähtenyt sujumaan vallan hienosti ja mallikkaasti, mitä nyt on pientä yhteisymmärryksen puutetta siitä missä päin tietyt kirjaimia suoltavat nappulat suvaitsevat sijaita. Ei siis kannata ihmetellä jos tekstit ovat puolillaan isoja kirjaimia väärissä paikoissa, ja sanat ovat ihmeellistä väärinkirjoitettua sekamelskaa. Katsokaa vain niiden sanojen viereisiä kirjaimia, niin saatte koodattua auki sen mitä minun piti oikeasti kirjoittaa 😉

Sanalla sanoen, ihan perustavallinen kone, mutta omiin korviini sana ”perustavallinen” kalskahtaa tässä yhteydessä suorastaan loukkaavalta. Koneen ulkonäölläkin kun on kuitenkin väliä, ja kun en saanut esimerkiksi vaaleanpunaista tai valkoista konetta niin sen oli oltava ehdottomasti musta. Ja tietyn näköinen, ei sellasta liian ”virtaviivaista”. Makuasioita, makuasioita… Mutta pääasia että tämä läpsykkä on ainakin omistajansa söpöys ja silmäterä 😉

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: