Koruharakka kehrää

4 Jou

Eikä nyt ole kyse saman nimisestä koruliikkeestä 😉

Joskus halusin ihan hullun lailla Nomination-rannekorun. Sitten en enää itseasiassa edes halunnut sitä. Sitten se iski taas, tahtootahtootahtoooooo…

Koska minulla on ihana mies, rannettani koristaa nyt hopeanvärinen perusranneke. Ei siis vielä ainuttakaan korupalaa, se on noinkin tyylikäs. Tiedän kyllä mitä siihen ensimmäiseksi haluan, itseasiassa kaksikin palaa jo, mutta toisenlaista ei välttämättä saa… Täytynee tyytyä sitten hieman vajaampaan versioon siitä palasta.

Kiitos huonon vanhan kameran, täällä välillä esiintyvät kuvat ovat mitä ovat. Elättelen kovasti toiveita että joulupukki toisi ihka uuden kameran, mutta sitä taasen en tiedä olenko muistanut vuoden aikana kiltteillä riittävästi.

Tällä hetkellä istuskelen kotona ainoana hereillä olevana oliona, sekä koira että mies kuorsaavat tuolla. Miehen päiväunet piti loppua viideltä, kello on kohta kahdeksan illalla… Hmm. Ei tämän illan ihan näin pitänyt mennä, toivottavasti tämä tästä vielä piristyy. Ei nimittäin ole kiva naukkailla lonkeroa tai kuoharia yksin, ja tänään olis parin paikallisen pikkujoulutkin… 😉

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: