Arkisto | lokakuu, 2011

Bling my phone!

27 Lok

Välillä en postaile pitkään aikaan, ja välillä sitten taas monta kertaa saman päivän aikana. Tasapaino olisi ihan hyvä asia tamänkin homman suhteen…

No eniveis, asiaan. Vihjasin tuolla aiemmin että tilasin elämäni ensimmäisen kerran eBaysta. Käytän sanaa tilasin, koska en siis huutanut mitään vaan käytin sitä osta heti –mahdollisuutta.

Tuote on siis puhelimen (ja kaiken muun mihin mielikuvitus riittää) koristeluun tarkoitettuja “timantti”tarroja. Omistan noita jo pieniä vaaleansinisiä paketillisen, mutta tuollaisia ei ole tullut vastaan vielä. Jotain samantyylisiä kyllä, mutta ovatkin Suomessa kyllä sitä hintaluokkaa että en tarroista todellakaan sellaisia maksa… EBayssa siis vain $3.99 eikä postikuluja 🙂 Tänään se kolahti postiluukusta eteiseen, nopeaa toimintaa kun olin valmistautunut odottamaan parikin viikkoa vielä.

Kuva hieman vääristää värejä, oikeasti siinä siis on kirkasta, pinkkiä ja vaaleanpunaista. Kaikki tumman punaiselta ja muulta sekavalta näyttävät tummemmat on siis samaa väriä ison sydämen kanssa.

Mainokset

Opiskelun ihanuutta?

27 Lok

Melkein kirosin jo eilen sitä että tänään on iltapäivän tunnit koulua, top-paikalla kun tosiaan olis ollut töitä ihan koko päiväksi ja vieläpä mukavaa tekemistä. Aamupäiväkin määrättiin etäjuttuihin koulun taholta, tosin tein ne suurimmaksi osaksi jo aiemmin ja nukuin.

Niimpä sitten kilttinä opiskelijana (hekoheko) suunnistan kohti luokkaa jossa on luennon aiheena arvoketjut ja logistiikka. Kokonaisuudessaan kahden päivän kurssi, joka PITI suorittaa jo viime syksynä mutta jonka joku skippasi kun se oli niin kovin tylsää… Noh, minkä taakseen jättää ja niinpäinpois. Onneksi kuitenkin omasta alkuperäisestä opiskeluryhmästä oli yksi kiva tyttö tulossa sinne myös, ei tarvinnut mennä ihan yksin kahden täysin vieraan ryhmän sekaan 😉

Odoteltiin ja odoteltiin ja sitten odoteltiin vielä vähän lisää. Luokan ovi pysyi lukossa, opettajaa ei näkynyt ja alkoi enenmmän ja enemmän näyttää siltä että ei sinne ketään muita ole kyllä edes tulossa… Luokkakin oli ihan oikea, joten opintosihteeriltä tiedustelemaan notta mitäs nyt. Kävi ilmi että tunnit on peruttu, opettaja sairaana, muille on kyllä asiasta infottu mutta ei meille. Jepa! Ei ollutkaan kun toinen kerta vasta tälle syksylle kun menen kouluun vain kuullakseni että ei ole tunteja mutta kukaan ei ole asiasta mitään kertonut, tai on ehkä jollekin mutta informaatio on kokenut inflaation eikä ole ikinä mulle asti päätynyt… Ihan hyvin olisin siis voinut mennä töihin järjestelemään, etsimään ja pakkaamaan koruja 😉

Kuume + shoppailukuume = EI NÄIN!

21 Lok

Mainitsinkin viimeksi hieman epäonnistuneesta kynsijuttujen tilaamisesta. Tilanne korjaantuu ensi viikolla kun saan taas pankkitiliäni pulleammaksi, siihen asti pitää vaan hakata päätä seinään ja hokea “ei näin, ei näin eieiei näin”…

Kuinka siis kävikään? No minäpäs kerron.
Olin siis kunnon kuumeessa viikko sitten kun Cesars Shopille aloin tilausta näpytellä, luettuani Sonnelasta siellä olevasta tarjouksesta. Konad-laattojakin muutamalla hassulla eurolla, whihii! Tähän saakka kaikki hyvin…

 

Kivasti tuotteita jo ostoskorissa, strassit vaaleanpunaisena, toim.huom. Edelleenkin kaikki hyvin, ja niin katsoin olevan siinäkin vaiheessa kun maksoin ostokset. Vaan kuinkas kävikään?

single_stamp_scraper_200_200

Aivan niin. Siellä korissa OLI kyllä myös leimasin ja raaputin, mutta jotenkin oon onnistunut säheltämään homman niin että se on sieltä hävinnyt. Muistan että jotain muuta sieltä poistin, mutta ilmeisesti klikkasin pois vahingossa sitten tuonkin… Ää-ä!
Ei siinä mitään, toimitus oli todella nopea joten kauan ei uudessa tilauksessakaan mene, mutta kun ne olis saanut kuitenkin samoilla postikuluillakin…

Note to self: ÄLÄ shoppaile kuumeisena.

(kuvat Cesars Shop, viimeiseen itse piirretty henkselit päälle)

Selätetty fiilis!

21 Lok

Ei siis mulla vaan flunssalla, toivottavasti. Tai ainakin mulla on sellanen olo voiton puolella ollaan viimeinkin. Onhan tätä jo kestänytkin taas…

Olin tänään pitkästä aikaa taas töissäkin, tosin vain hetken kun piti kiitää taas muualle. Se hetki oli kuitenkin tosi kiva, pääsin pitkästä aikaa höpöttelemään koulukaverini kanssa jota en oo nähnyt pitkään aikaan, ollaan yhteisten opintojen jälkeen jatkettu ihan eri oppiaineissa. Kyseinen kaveri siis on samassa top-paikassa joululomaan saakka ja jatkaa vielä ensi vuoden puolellakin 🙂

Selätetty fiilis on myös siitä että sain viimeinkin edellisen paikan arvioinnit! Jei! Olin tosin hakemassa niitä jo viime viikolla mutta ilman tuloksia, tänään kävin sitten vielä opastamassa että miten ja mitä niihin voi kirjoittaa… Hmph. Mielestäni tulostin ja jätin kyllä aiheeseen ihan kattavat ohjeetkin.

Täytyy tunnustaa että niin paljon kun olenkin eBayta selaillut jo varmaan pari vuotta, niin elämäni ensimmäisen ostoksen tein siellä nyt ihan vasta 😀 Sekin oli tosi pieni, tulee kirjeenä ja oli hinnaltaan $3.99. Pienestä on hyvä aloittaa… 😉
Tilasin viikko sitten myös Konadin tuotteita (yhden kuvalaatankin, söpösiä kuvia) mutta onnistuin kämmäämään sen tilauksen ihan kunnolla… Siitä lisää myöhemmin. (Note to self: MUISTA kirjoittaa aiheesta…)

Posti muisti minua tänään laskun lisäksi myös parilla kortilla postcrossingin kautta, joista toinen tuli Taiwanista ja on tämmöinen:

Ihana! 😀

(kuva täältä)

Onko kukaan nähnyt keuhkojani??

13 Lok

Ketään ei varmasti enää kiinnosta päivitykset flunssan edistymisestä, mutta kerron silti että nyt ollaan siinä ihanassa vaiheessa kun esimerkiksi selität jollekin jotain (eikä tarvi edes olla niin paljon asiaa että suu käy niiku konekivääri ja koska se ei riitä niin kädetkin tulee mukaan zembaloimaan) niin kesken kaiken iskee keuhkoja repivä yskimiskohtaus. Illalla voin jo sanoa että yskä on mennyt paljon paremmaksi, olenhan harjoitellut sitä koko päivän… 😉

Mitäs muuta tänään… Hmm. Sain just päätökseen yhden lempparilounaistani (no usein tuo on kyllä ollut myös päivällinen tai iltapalakin…), fetasalaatin. Tällä kertaa en kuitenkaan tehnyt mitään isoa salaattikulhoa täyteen, vaan lastasin ainekset suoraan annoskippoon.

126 g kurkkua
125 g tomaattia (eli käytännössä siis yksi tomaatti joka vaan sattui painamaan tuon verran)
50 g Arla Apetina Classic feta-kuutioita (muihin en koske, eilenkin oli pakko lähteä väsyneenä ja nälkäisenä Lidlin jälkeen vielä Prismaan kun Lidlissä oli vaan jotain ihan erilaisia versioita… Hmph.)
94 g tonnikalaa öljyssä

Hyvää ja todellakin täyttävää 🙂

Kunhan viitsin pukea jotain muutakin vaatteita päälleni ja tehdä hiukselle ja ehkä naamallekin jotain, lähden hakemaan edellisestä top-paikasta arviointilausunnot. Tänään pitäisi jaksaa ahertaa niiden parissa, sekä nykyisenkin paikan  tutkintotilaisuuksien suunnittelut ja muut vastaavat odottaa kirjoittamistaan. Joku nimeltämainitsematon blogiaan just päivittävä on myöskin jotenkin mystisesti “unohtanut” taas päivittää sekä oppimispäiväkirjan (koulujutut) että työssäoppimispäiväkirjan (loogisestikin työssäoppimisjutut) silleen muutaman viikon ajalta… Jännä juttu, koneen ääressä viihtyy kyllä blogien, facebookin, pelaamisen, mesen YNNÄ MUIDEN SELLAISTEN parissa, mutta sitten jos pitäis jotain koulujuttuja tehdä niin yllättäen muuten löytyy kaikkea muuta tekemistä JUST silloin. Koira pitää lenkittää, pitää tiskata ja tehä ruokaa ja siivota ja kaikkea mahollista mistä ei edes tykkää. Tunnustaako kukaan että tuntee itsensä tuosta kuvauksesta? 😉

Maa-nan-tai.

10 Lok

Tämä päivä piti mennä työssäoppimispaikassa niin että perehdytän siellä uuden työssäoppijan (joka muuten sattuu olemaan tuttu, meidän alkuperäisestä kouluryhmästä… 😀 ) ja saan siitä yhden tutkintotilaisuuden suoritettua. Lisäksi suunnitelmissa oli sekä kuntosalitreeniä että zumbaa illalla. Pyh. Tuo edellisessä postauksessa mainittu ystävä päätti toisin, ja vietän ainakin tämän päivän kotona taas niistäen, köhien, palellen, kipuillen ja sitä rataa. Osittain syytän myös maanantaita, sillä on kuitenkin likaiset sormensa tässäkin epämukavuudessa!

V*ttu mitä pas… eikun siis räkää.

Ei oo reilua, en ala, en halua!! Angst!

Uskollinen ystäväni

9 Lok

Se vieraili muutama viikko sitten, parin viikon ajan. Se tulee monta kertaa vuodessa ja useimmiten vierailut kestävät vähintään viikon.
Se ilmeisesti luulee minun olevan jonkinsorttinen masokisti, koska aiheuttaa päänsärkyä, jomotusta ja muuta epäkivaa tunnetta. Kuitenkin sen tuloon voi luottaa aina tiettyihin aikoihin vuodesta, vaikkakin nyt yksikin kerta olisi riittänyt…

Että kiitos vaan kylmä ja märkä syksy, sairastuin siihen flunssaan nyt sitten uudelleen.

(kuva netistä)