Arkisto | ahistus RSS feed for this section

Kurjan aamun piristysyritystä

15 Jou

Edelleen selkäkipua, kurja aamu, kurja olo, kurja ilma… Missä on meidän talvi??? Jouluun on aikaa 9 päivää, ja tuolla sataa ihan kunnolla vettä, loputkin lumet lähtee pois 😦 Ääh. Ja kun vielä edellisenä iltana joudut toteamaan että tulostimesta on tosiaankin ihan oikeasti musta väri loppu, jonka ansiosta työssäoppimispäiväkirjakin piti tulostaa sinipunaisena,  kevätlukukauden ensimmäisen rästikokeen ilmoittautumispäivä oli ja meni jo, zumbaan on ihan turha edes haaveilla ehtivänsä kun on lupautunut tästä päivästä lähtien yli viikoksi eteenpäin ihan muihin hommiin, ynnä muuta ynnä muuta niin ei ihan oikeasti ole mieliala taas kovin korkealla. Suunnittelin ihan oikeasti tänään palaavani jo töihin, mutta se menee nyt niin että käyn moikkaamassa työnantajaa ja ottamassa allekirjoituksen paperinivaskaan. Vielä huominen koululla piipahtaminen ja joululoma, jotain kivaa sentään… Tosin eipä sekään nyt niin kivalta tunnu tuon ihanan sään takia :/

 

Daimkahvi_0219

Sitten siihen piristävämpään osioon, joka koostuu nyt makunautinnosta.
Cappuccinoa se on, kuten mukikin sen kertoo. Se nyt tosin oli ihan sattumaa 🙂
Koska meillä ei edelleenkään ole mitään ihanaista makukahvinkeitintä, niin loihdin höyryävän vaahtopintamukilliseni pikakahvipussukasta. En muista olenko aiemmin maininnut että Toblerone-kahvi on ihanaa, mutta ellen ole niin se on. Tuo ei kuitenkaan ole sitä vaan Daimia, yhtä ihanaa sekin. Suosittelen kaikille joilla on lämmin suhde suklaan kanssa! 😉 Jo sen jauhepussukan avaaminen saa aikaan ihania tuntemuksia, kun jo pienellä nuuhkaisulla saa selville että siinä tosiaan ON sitä Daimia, sen haistaa ihan selkeästi.
Koska minä pidän maitokahvista ja juonkin ihan normaalikahvinikin enimmäkseen latte-mallisena maidon määrästä katsottuna, niin lisäsin maitoa tuohonkin. Vaikka siihen ei ohjeen mukaan edes tarvi, mutta minä tarvin 🙂

Tänään pääsee sentään onneksi hakemaan viimeinkin edes yhden paketin postista, ja se tietää muutaman lahjan paketoimista. Avoniapa hyvinkin 🙂

Mainokset

Kuinka paljon surua ja ahdistusta on riittävästi?

15 syys

Sanotaan, ettei ihmiselle anneta suurempaa henkistä taakkaa kuin mitä se pystyy kantamaan.
Tämä saa kyllä miettimään, että kuinka vahvoina ne siellä jossain pahanolonjakamiskeskuksessa minua oikein pitää?? Muutaman vuoden sisällä on poistunut tästä maailmasta isän puolen pappa syksyllä 2006. Tätin mies samana syksynä, vain hieman myöhemmin. (Ei oltu aina niin hyvissä väleissä keskenämme, mutta tunsin kyseisen ihmisen kuitenkin koko elämäni ajalta, niin kyllähän se kosketti.) Eno, syksyllä 2005. Juuri tuota edellisenä kesänä vasta päästiin tutustumaan kunnolla lähemmin, juteltiin paljon mitä ei oltu aiemmin tehty. Äitin avomies, vuotta en nyt muista… 2008 loppuvuodesta? Ei myöskään oltu aina niin ylimpiä ystäviä mutta tuttu ihminen lähipiiristä. Mummu kaksi vuotta sitten, syksyllä 2009. Isä viime huhtikuussa. Ja nyt sitten toinenkin pappa. Tiedän että moni on menettänyt enemmänkin, koko perheensä kerralla tapaturmaisesti tms, eikä tässä nyt ole tarkoituksenakaan korottaa omaa asemaa mitenkään ylös ja kerjätä mitään säälipisteitä. Kuitenkin yhdenkin rakkaan ihmisen menettäminen sattuu niin ettei kaikki maailman sanat ja kielet riitä alkuunkaan sitä kuvailemaan, saati sitten kun niitä menee useita.

En edes tiedä mitä tällä kirjoituksella haen, ajatus karkasi johonkin… Mutta kai tämä oli ainakin olevinaan jonkunlaista pahan olon kanavointia. Vaikka pystyn jo nauramaankin ja tekemään kaikkea kotona kun vain keskitän ajatukseni siihen puuhasteluun (ja niin on itse asiassa pakkokin tehdä että pää pysyy jotakuinkin kasassa), en yksinkertaisesti ole kyennyt kouluun tällä viikolla. Moni voisi laittaa laiskuuden piikkiin, ja sen ihan vapaasti tehköön… Onneksi itse tiedän kuitenkin miltä minusta tuntuu, mihin kykenen ja mihin en :/ En halua sitä tilannetta että syöksyn koulussa kesken tunnin vessaan parkumaan ja sitten selittelen opettajalle muitten kuullen miksi niin tein. Parempi näin. Sitäpaitsi, kun viime viikon sairastin kotona, niin jäinpäs sitten koko viikon ajalta pois ab-wordin tunneilta… Juttelin vastuuopen kanssa tiistaina ja sain kuulla sen mitä itsekin olin jo ajatellut, eli ei mitään asiaa niille tunneille nyt enää. Hiphei. Seuraavan kerran ab-kurssi on joskus tammikuussa… :/ No, jos nyt saisin siitä kuitenkin muut osiot suoritettua, wordin osuus ei voi (ehkä? eihän??) olla kovin paha 😉 Huomenna periaatteessa pitäisi olla koulussa ellei ole todistusta mistään. Se vaan että mitähän siellä tekisin? Lukkariin vilkaisu kun kertoo että sitä jo mainittua ab-wordia olisi koko päiväksi, joten… 😀 Taidan ihan vaan ilmotella tuolle vastuuopettajalle että hoidan aamupäivästä pari pakollista virastoasiointia, yhdeltä meillä on tapaaminen joten sinne sitten niitten jälkeen.

Tämä on taas näköjään näitä yöpostauksia mitkä tuppaa hieman rönsyilemään ja venymään… Toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun asti. Meikäläinen kun on koko viikon, sunnuntaista asti, elänyt niin ihanaa vuorokausirytmiä että yöt valvotaan ja nukkumaan mennään aamusella kun mies tulee töistä. Syy on se että en yksinkertaisesti kykene nyt nukkumaan yksin, ensimmäisenä yönä todellakin yritin eikä siitä tullut mitään. Ahdisti ihan liian paljon, syystäkin. En vain pysty nukahtamaan vaikka luulisi tähän jo tottuneen, en edes muista milloin tuo toinen osapuoli olis ollut viimeksi muussa kuin yövuorossa 🙂

Päivän ohjelmistoon kuuluu siis ainakin työkkäri (ou jee, toivottavasti selviän ilman jonottamista!), entinen työssäoppimispaikka, opettajan juttusilla käynti ja illalla ajattelin suunnata zumbaan. Ellen sitten pyhitä iltaa ruotsintehtäville (phyi) ja käy salitreenissä jo aiemmin.

Ei ikävä ja suru katoa milloinkaan

11 syys

“Oli sulla sydän niin lämmin hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella.
Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit.
Muistosi kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa.
Hyvää matkaa Pappa luokse rakkaan.”

Pappa (äitin isä) löytyi eilen 10.9. lauantaiaamuna, omasta sängystään ikuiseen uneen nukahtaneena. Asia jota ei vaan pysty käsittämään, etenkin kun isänkin poismenosta on vasta niin vähän aikaa…

(runonpätkän kirjoittajasta ei tietoa, kopsattu sukulaisen seinältä facebookista ja muunnettu hieman)

Isi mulla on aina vaan iso ikävä.

23 Hei

Helpottaako tämä ikinä, edes vähän…? 😥

Isä lähti, ikävä jäi

18 Huh

Mulla on pitänyt jo vähän aikaa tehdä sellanen paljon kevyempimielinen heihei-postaus, mutta en ehtinyt. Nyt tulee siis tekstiä jota ei ilman itkuparkua saa aikaan. Anteeksi sekavuus ja muu vastaava, luulisin että se on tässä tilassa ihan sallittua.

En oo vielä edes sisäistänyt asiaa kunnolla, ei vaan suostu aivot ymmärtämään että se on totta…
Sain tänään facebookin kautta serkultani yksäriä että kellään niillä ei oo mun tai veljen tai meidän äitin puhelinnumeroa (ei olla ihan kaikkein läheisimmin oltu yhteyksissä viime vuosina) ja pitää soittaa serkun äitille heti kun vaan voin. Tietäähän sen että tuollanen ei voi tietää mitään muuta kun huonoja uutisia… Ja sitähän se oli. Isä. Löytynyt tänä aamuna asuntonsa lattialta :( Alkkishan se oli, mutta lääkäri oli sanonut ettei kuolinsyytä voi sanoa ennen ruumiinavausta.

Välimatkaa on satoja kilometrejä (Lahti – Pohjoispohjanmaa), ja viime kesänä tehtiin miehen kanssa sellanen isompi homma kesälomareissulla että etittiin isä. Mulla ei ollut  sen voimassaolevaa puhelinnumeroa, eikä tietoa siitä missäpäin paikkakuntaa asui… Onneksi kuitenkin vanha perhetuttu tiesi kertoa. Löydettiin se lopulta, ja istuttiin monta tuntia kahvittelemassa ja juttelemassa. Isä oli sitten myöhemmin kiitellyt  tuota perhetuttua ja kertonut, miten mahtava tunne oli ollut kun oma tytär kaikkien vuosien tavoittamattomuuden jälkeen juoksee kadulla perään ja huutaa että isä. Nyt tekee mieli huutaa vaan että isä tuu takas!

Miksi tajuaa liian myöhään, kuinka paljon välittää? Miksi tajuaa aivan liian myöhään, ettei muistanut eikä tajunnut kertoa, kuinka kaikesta huolimatta rakastaa? MIKSI?? Nyt se on aivan liian myöhäistä…

Nyt on enää valtava tuska ja ikävä, itku voi välillä tauota pieneksi hetkeksi mutta loppua sille ei näy.
Toivottavasti siellä jossain on parempi olla eikä enää satu.
Heihei isi. Rakastan sinua aina :´(

Kiitos postikustille!

15 Hel

Laskutus,-osto-ja myyntireskontran koe oli tänään, ja siitä ei kyllä mitenkään hirmu hyvä fiilis jäänyt, ainakin pari kohtaa meni väärin… Sitten alkoi ahdistaa (ja kyllä, paljastetaan nyt sellanenkin ellei aiemmin ole tullut ilmi että olen melkoinen kimppu kaikenlaista mielenterveyshäikkää vaikken sitä ulkopuolisille useimmiten mitenkään näytäkkään, ahdistuneisuushäiriö on vaan ainut mikä on edes jotenkuten “todettu”.) ja skippasin iltapäivän tietoturva-tunnit. Alkaa vaan vähitellen tuntua siltä että luokkakaverit pitää sitä pelkästään laiskuutena kun en kamalasti tunneilla “viihdy”, siis noilla vähän vähemmän tärkeillä kuten vaikkapa markkinointi. Sekin on toki pakollisissa yhteisissä aineissa, mutta kun en todellakaan suuntaudu mihinkään asiakaspalveluun… Ei tosin ole tullut viime aikoina avauduttua niille aiheesta, en kuitenkaan ihan kaikkea halua kertoa niillekään. Huomenna on vastuuopen kanssa juttelutuokio, se on tietoinen ongelmistani ja on pyytänyt infoamaan aina jos tulee jotain etten oikein voi hyvin. Laitoin tänään sitten sähköpostia että jaksamus on aika heikoilla ja ahdistus yrittää ottaa yliotteen. Rekvisiittaa asiaan antaa sekin että pienikin negatiivinen asia saa kurjan olon aikaan, ja eilen illalla vietin pitkän aikaa istuen makkarin lattialla ja parkuen kun olin vaan niin hajalla enkä jaksa :/ Eikä edes johtunut unenpuutteesta, kumpa voisikin laittaa sen piikkiin!
Nyt siis tein sitten senkin tämän blogin pitämisen suhteen, että kirjoittelen sen verran henkilökohtaisia juttuja mitä ei ole ollut tarkoitus täällä ihan avata Leveä hymy Eipä tarvi jatkossa enää piilotella tätäkään, en jaksa yrittää olla/esittää vahvaa ja reipasta sillon kun en sitä oikeasti ole.

Sitten kivempiin asioihin. Kun pääsin kotiin niin siellä odotteli Avonin paketin saapumisilmoitus, luulin että se tulisi aikaisintaan huomenna! Ihanaa, pakettien hakeminen (silloin ihan liian harvoin kun niitä tulee) on aina yhtä mahtavaa Leveä hymy

paketti

avon2

naamiot 
Kasvonaamionäytteitä
(ja ei, minulle ei makseta tuosta Compaqin merkin näkymisestä kuvissa… Leveä hymy )

naturals
Naturals-sarjan suihkugeeli, granaattiomena&mango. Tuoksuu ihanalta!

suihkugeelit 
Ja lisää suihkugeeliä, älkääkä kiinnittäkö huomiota taustakaaokseen Silmänisku
Senses Garden of Eden, tuoksuu myöskin hyvältä. Pienemmän pullon tulevasta kodista ei ole vielä tietoa.

rasvapaletti
Jojobaöljy-huulikiilto (kyllä, kuvateksti vinkkaa virheellisesti sen olevan rasva) ja true colour lace luxe-luomivärikvartetti. Yllätin melkein jopa itsenikin enkä tilannut ruskeaa, niitä sävyjä on nimittäin jo liikaa verrattuna siihen minkä verran luomivärejä kokonaisuudessaan omistan.

paletti
Kuva hieman vääristää värejä.

Lisänä vielä muuta mitä täällä ei ole esitelty, eli ostoksia parin viikon takaa:

kuorinta
Kuorintavoide. Tarviiko mainita mitään tuoksusta? Silmänisku

lärpäke
Tunnustaudun mainonnan uhriksi… Kasvojenpesulärpäke, joka kuuluu seuraavan kuvan tuotteeseen. Olen käyttänyt tuota vasta kerran, mutta jo se kertoi että iho todellakin tuntui kunnolla puhtaalta ja pehmeältä pesun ja rasvauksen jälkeen Iloiset kasvot

naamapesu

ötökoru
ötökoru2 Koru johon vaan ihan totaalisesti ihastuin ❤

Kaikista kosmetiikkatuotteista tulee varmasti jossain vaiheessa myöhemmin mainintaa ja käyttäjäkokemusta.


Kun elämä potkii niin se potkii.

18 Hel

Viime kerran pienoinen hehkutus jäi sitten sikseen. Kävin tänään työkkärissä ottamassa asioista selvää, ja ei, en ole oikeutettu saamaan työmarkkinatukea tms Tiedonpuussa ollessani, en vaikka korottaisin numeroita kertaamisen sijaan. Syynä se että Tiedonpuu on yksityinen koulu, joten siitä ei sitten lakien ja sääntöjen mukaan makseta. Hiphei. Tarvin vähintäänkin kertaamista tietyissä aineissa että voin edes joskus hakea labrapuolelle kouluun, mutta en voi sitä tehdä kun en saa rahaa siltä ajalta ihan mistään. Liiketaloutta pääsen EHKÄ opiskelemaan huhtikuussa, mutta sekin on vasta silloin ja tosiaankin vain ehkä, joten siihenkään ei voi täysillä luottaa.

Työharjotteluhan olis toki mahdollista vaikka sen vajaa pari kuukautta, mutta siinäkin on taas sitten se että kestääkö henkinen jaksaminen, sen kanssa kun on kuitenkin edelleenkin ongelmaa. Ei noin niikun oikein auta sellaset juttelu-tuokiot (vaikka onkin ammatti-ihminen kysymyksessä siellä toisessa päässä) jotka on reilun kuukauden välein, ja missä ei kunnolla edes kuunnella mitä sanon, vaan jankutetaan vaan jostain asiasta vaikka just edellinen lauseeni koski juurikin sitä asiaa. Vaikeasti selitetty, mutta kuitenkin… Se ihminen sai viime kerralla asiat kuulostamaan siltä että aiheutan itse joka ikisen ongelmani, ja etsin vain siitä huolimatta syyllisiä aina kaikista muista. Lisäksi kun kerroin että on ollut taas huonoja päiviä että masentaa ja ahdistaa ihan kunnolla, ja kun ne nyt sattui olemaan vuoden lopussa, niin johtuvat kuulemma vain siitä kun ”joulun ja uudenvuoden aikaan ihminen aina ajattelee kaikkea mennyttä ja ahdistuu”. Ai jaa?? Tosin näiden juttujen perusteella se ei kyllä kovin ammattimaiselta vaikuta, anteeksi nyt vain. Mietin että josko huomenna menisin tk: hon kyselemään jos pääsisin jonkun toisen juttusille, ja useammin. Haluan nimittäin ihan oikeasti joskus eroon pääongelmista, niitä on ollut jo ihan liian pitkään, jo silloin kun sitä asiaa ei kukaan edes tajunnut (lapsesta asti kaiketi).

Eilen oli kuitenkin kivaa, kävin kaverini kanssa latinomix-tunnilla 🙂