Arkisto | masennus RSS feed for this section

Kun elämä potkii niin se potkii.

18 Hel

Viime kerran pienoinen hehkutus jäi sitten sikseen. Kävin tänään työkkärissä ottamassa asioista selvää, ja ei, en ole oikeutettu saamaan työmarkkinatukea tms Tiedonpuussa ollessani, en vaikka korottaisin numeroita kertaamisen sijaan. Syynä se että Tiedonpuu on yksityinen koulu, joten siitä ei sitten lakien ja sääntöjen mukaan makseta. Hiphei. Tarvin vähintäänkin kertaamista tietyissä aineissa että voin edes joskus hakea labrapuolelle kouluun, mutta en voi sitä tehdä kun en saa rahaa siltä ajalta ihan mistään. Liiketaloutta pääsen EHKÄ opiskelemaan huhtikuussa, mutta sekin on vasta silloin ja tosiaankin vain ehkä, joten siihenkään ei voi täysillä luottaa.

Työharjotteluhan olis toki mahdollista vaikka sen vajaa pari kuukautta, mutta siinäkin on taas sitten se että kestääkö henkinen jaksaminen, sen kanssa kun on kuitenkin edelleenkin ongelmaa. Ei noin niikun oikein auta sellaset juttelu-tuokiot (vaikka onkin ammatti-ihminen kysymyksessä siellä toisessa päässä) jotka on reilun kuukauden välein, ja missä ei kunnolla edes kuunnella mitä sanon, vaan jankutetaan vaan jostain asiasta vaikka just edellinen lauseeni koski juurikin sitä asiaa. Vaikeasti selitetty, mutta kuitenkin… Se ihminen sai viime kerralla asiat kuulostamaan siltä että aiheutan itse joka ikisen ongelmani, ja etsin vain siitä huolimatta syyllisiä aina kaikista muista. Lisäksi kun kerroin että on ollut taas huonoja päiviä että masentaa ja ahdistaa ihan kunnolla, ja kun ne nyt sattui olemaan vuoden lopussa, niin johtuvat kuulemma vain siitä kun ”joulun ja uudenvuoden aikaan ihminen aina ajattelee kaikkea mennyttä ja ahdistuu”. Ai jaa?? Tosin näiden juttujen perusteella se ei kyllä kovin ammattimaiselta vaikuta, anteeksi nyt vain. Mietin että josko huomenna menisin tk: hon kyselemään jos pääsisin jonkun toisen juttusille, ja useammin. Haluan nimittäin ihan oikeasti joskus eroon pääongelmista, niitä on ollut jo ihan liian pitkään, jo silloin kun sitä asiaa ei kukaan edes tajunnut (lapsesta asti kaiketi).

Eilen oli kuitenkin kivaa, kävin kaverini kanssa latinomix-tunnilla 🙂

Mainokset

Se sai yliotteen.

22 Hel

Masennus nimittäin. Joten arvatkaa oonko saanut mitään vieläkään aikaan? EN. Josta syystä masennun vaan lisää ja lisää. Asiaa toki vielä auttaa se että tuossa yksi yö huomasin että ystäväni kasiluokalta asti (ja hei minun kasiluokasta on 11 vuotta aikaa ;D ) on sitten pistänyt välit poikki. Sanomatta siitä mulle ihan mitään, poisti ja blokkasi vaan facebookissa. Tosin kyseinen ihminen nyt ei muutenkaan pitkään aikaan puhunut mulle mesessäkään ellen sanonut ite ensin jotain, eikä pitänyt yhteyttä muutenkaan vaikka asutaan samassa kaupungissa… Nähtiin viimeksi uutenavuotena. Tuo ex-kaveri erosi muutama viikko sitten miehestään, ja on sen jälkeenkin (kuulemma) skitsoillut siitä kun tuo äijä tuli viettämään iltaa samaan kämppään missä ite olin myös, erittäin lievästi sanottuna sairaalloisen mustis vaikkei siihen enää todellakaan ole edes syytä kun eronneet ovat. Mutta kun ei saataisi kaiketi olla ystäviä… Lisäksi kun meikäläisen intressit sattuu vielä olemaan jossain ihan muussa ihmisessä kun tuossa ex-kaverin exässä, se meidät tosin on tutustuttanut kun sattuvat olemaan suurinpiirtein parhaita kavereita keskenään 🙂

Tuon lisäksi vielä ex-kaverin veli ilmeisesi myös pisti välit poikki viime yönä kun vähän valotin asiaa sille mesessä, tosin vaan sen verran kun ite siitä tiiän eli suunnilleen tuon mitä kerroinkin. On sitten ilmeisemmin mennyt puhumaan siskonsa kanssa joka on taas ilmeisemmin haukkunut meikäläisen sinne alimpaan kuumaan paikkaan kun kaverilistaltaan potki tuokin mut pois… Ja jottei tää nyt olis liian yksinkertaista niin ex-kaverin veli taasen on mun exä 😀 Ja hyvä ystävä, tai ainakin oli vielä reilu vuorokausi sitten. Tämänhetkinen tilanne taitaa olla aivan toisenlainen.

Hiphei. Tähän kun lisätään vielä ne ”vainoharhailut” (jotka ei siis oikeasti ihan sitä diagnoosiltaan edelleenkään taida olla mutta en tiedä mikä muu niitä kuvais paremminkaan) tyyliin ”tuo ei vastaa mun tekstariin eli se on suuttunu tai aivopesty”, ”tuo ei puhu mulle enää mesessä eli joku on puhunu sille musta jotain paskaa”, ”tuokaan ei puhu mulle mesessä elikkä ihan taatusti se välttelee eikä halua enää syytä tai toisesta nähä mua ikinä” plus se että en tiiä miten selviän rahallisesti ens kuun alkuun saakka ja muut virastopaskaihanuudet, niin… Uskokaa tai älkää mutta alkaa taas vähitellen hajottaa päätä. Tuntuu etten saa taas otetta oikeen mistään, ilman Lolaa en olis taatusti poistunut kämpän ulkopuolelle moneen päivään… Tiedän että pääsen tästä taas ylös jo ihan senkin takia että mulla on vaan pakko, mutta se tieto ei just nyt isommin lohduta. Kaikkein eniten just nyt auttais erään ihmisen seura livenä, sen jota on ehkä eniten ikävä vaikkei se asu edes kaukana.

Kävi jo muutamaan otteeseen mielessä että varaanko ajan jollekkin psykiatrille tms… Mutta kattoo nyt kun saan taas lääkkeet haettua apteekista, tiedän että jo pelkästään ne saa olotilaa jo paljon paremmaksi. Ja ennen kun kukaan ehtii sanoa että ei pitäis elää kemikaalimömmöjen voimalla niin voin kertoa että se nyt vaan sattuu olemaan lääkitys jota mulla pitäis syödä koko ajan mutta jota en oo syönyt about puoleen vuoteen… ja tulokset näkyy myös tässä. Kilpirauhasen vajaatoiminta. Tosin jo senkin takia olisi ehkä ihan hyväkin varata se aika kun on ruvennut mietityttää eräs asia jota entinen psyko vuosia sitten sanoi mulla erittäin mahdolliseksi, mutta mitä ei sitten kuitenkaan ikinä missään millään tavoin testattu.